dentsu aegis network

FINLAND

Budget Sport jalosti brändinsä - Isobarin luoma Purtsi nähdään pian myös Nelosen uudessa sarjassa

18 tammi 2017



Löydösten perusteella Isobarin tiimi kehitti Budget Sportin omatoimiostamisen konseptin ympärille Purtsi – Personal Ostotraineri -hahmon, josta tuli omatoimiostamisen sanansaattaja.

- Käsikirjoituksista tehtiin demoversiot Budget Sport -myymälässä itse näytellen ja kuvaten. Hahmon habitus viimeisteltiin tarkkaan näyttelijäohjaajan kanssa, “kyljystukkakiehkuraa” myöden, toteaa AD Jussi Löytökorpi Isobarista.

Isobarin videotiimi toteutti Markku Kirveen johdolla ensimmäiset videokuvaukset 2016 lokakuussa ja Purtsin ensiesiintyminen televisiossa sekä sosiaalisessa mediassa tapahtui kuukautta myöhemmin.

Tuoreen kuluttajatutkimuksen perusteella omatoimiostaminen on Purtsin sanansaattamana osunut yleisöönsä.

- Hauskuutta ja huomiota haettiin ja sitä myös saatiin. Omatoimiostamisen idea on lisäksi osunut maaliin, koska asiakaspalautteessa Budget Sportista on puhuttu urheiluvälinekaupan Ikeana, iloitsee Budget Sportin osto- ja markkinointipäällikkö Mikko Laakso.

Budget Sport haluaa tehdä Purtsin kanssa yhteistyötä pitkäkestoisesti. 2017 Purtsi tullaan näkemään uusissa kampanjoissa sekä muun muassa Neloskanavalla Janne Katajan isännöimässä "Kaikki vastaan 1" tv-sarjassa.

Budget Sport YouTubessa.